![[personal profile]](https://www.dreamwidth.org/img/silk/identity/user.png){kind=small}
Päivä 10 - päätä alkaa särkeä
Ihan OK päivä tänään, mutta jostain k u m m a n syystä päätä on alkanut särkeä. Pitäisiköhän käydä enemmän ulkoilemassa ja/tai tuijottaa näyttöpäätettä vähemmän?
Tekstin tuottaminen on kohtuullisen helppoa, mutta juoni alkaa venyä aika pelottavan laajalle alueelle. Toimintaa on minimaalisesti, mutta samalla juonenkuljetus on johtamassa sitä aivan liian suurelliseksi. Osaanko olla minimalisti vai tuleeko tästä maailmanpelastusoperaatio? Tai siis, koko tunnetun maailman kokoinen eskalaatio.
ALECRAM
Alecram antoi tarinankertojan jatkaa yksitoikkoisesti tarinaansa. Hänen mielenkiintonsa oli jo aikaa sitten suuntautunut tarjoilijattareen, jonka viehkoisat liikkeet tavernan pöytien välitse, ohi ahnehtivien kourien, oli kuin tanssia. Kaiidina hänellä oli virallinen haaremi, jota hän ei kuitenkaan koskaan ollut käyttänyt hyväkseen. Hän oli tarkka mieltymyksissään, eikä koskaan etsinyt naista, joka olisi tehnyt mitään sen vuoksi että Alecram oli Suuren Neuvoston sihteeri, Beira-keosin oikea käsi, Kaaban mahtimies. Hän halusi naisen, joka miellytti sekä häntä ja että hän taas vastavuoroisesti miellytti tätä. Tänä iltana hänellä ei kuitenkaan ollut mielessään yöllistä kohtaamista. Hän oli tullut suosikkiravintolaansa rentoutuakseen ja nauttiakseen harvinaisesta vapaaillasta. Ares oli aiemmin illalla käynyt raportoimassa ensimmäisen varsinaisen työpäivänsä tuloksista ja vaikka Alecram oli odottanut velipuoleltaan kohtuullista suoritusta, oli hän ollut miellyttävästi yllättynyt tämän työpanoksesta ja rohkeista johtopäätöksistä. Ares oli poistanut kaikki ne epämääräiset ja epäuskottavat epäillyt, jotka Alecramkin sekä tehnyt muutaman arvokkaan lisähavainnon muutamasta muusta. Hän oli jo suorittanut kaksi onnistunutta operaatiota, jotka olivat tuoneet mielenkiintoista lisätietoa mahdollisesta epäilyttävästä tahosta. Hänen päähuomionsa oli puolentoista päivän työrupeaman jälkeen keskittynyt kolmeen erityisen mahdolliseen tutkinnan kohteeseen. Jokainen näistä oli ollut myös Alecramin epäilyttävimpien kohteiden joukossa. ”Mutta sitten on tämä yksi, selkeästi epämääräinen johtolanka, mutta haluaisin katsastaa sen hieman tarkemmin kuin on tähän asti tehty”, Ares oli viimeiseksi sanonut. Alecram muisti nostaneensa kulmakarvojaan nähdessään Arvavirien kansion, mutta nyökkäillyt hyväksyneesti luutnantti Aresin pyynnölle. Armavirien kapina tuskin oli syynä Kiven varkausyritykseen, mutta ei koskaan ollut väärin tarkistaa edes pienimpiä johtolankoja entisten tai nykyisten valtaa havittelevien hallitsijasukujen suhteen. Armavirit olivat olleet mahtava suku ja lähes onnistuneet aikaisemmin siirtämään Kiven pois Kaabasta. Ajatus muutama vuosisataisesta pääkaupungin siirtymisestä oli johtanut Armavirien dynastian kaatumiseen ja Tattasindien myöhempään valtaan nousuun.
Nyt Alecram kuitenkin halusi nauttia viinistä ja tanssista. Tarinankertoja oli aloittanut hyvin, mutta hänen versionsa tarinasta ei ollut erityisen mieltä nostattava tai kiinnostava. Hän tiesi että huomenna hänellä olisi kiire päivä, kun hän selvittäisi mitä Adornon sotajoukkojen ilmeinen liikekannallepano merkitsisi. Todennäköisesti he olisivat jälleen kerran hyökkäämässä Habermassin kimppuun, mutta täysin poissuljettu ei ollut ajatus jostaikin uhkarohkeasta ja Kaabaa koskevasta. Kiven ryöstöyritys oli saanut maailman pois rauhalliselta radaltaan ja jokainen edes lievästi status quota uhkaava toiminta piti tutkia perin pohjin. Mutta ei tänään. Tänään Alecram ottaisi hieman lisää viiniä, kuuntelisi lauluja, tarinoita ja kuka ties, ehkä vielä päätyisi jonnekin pehmeitten rintojen ja kauniin kuiskutuksen tyyssijaan. Tai sitten hänen huomaamattomat henkivartijansa kantaisivat päihtyneen kaiidin tämän kotiinsa. Kuka tietää?
BEIRA
Tattasindien nuori keos, koko Kaaban hallitsija ei saanut unta. Hän tiesi ettei hänen kaiidinsa nukkuisi vielä, mutta hän tiesi myös ettei tämä olisi kotonaan tai palatsissa, vaan jossain yön pimeydessä, juopumassa tai juopuneena. Häntä harmitti ajatus siitä, ettei hän voinut tuoda Alecramia luokseen, mutta samalla hän tiesi ettei tästä olisi kuin lievää vahingoniloa juopuneena. Saati sitten siitä pienestä murusesta itsetuntoa, joka murentuisi jälleen kerran hänen itsetunnostaan kun hän turvautuisi uskolliseen palvelijaansa. Uskolliseen, hah! mietti Beira. Alecram on niin kauan uskollinen kun hänelle on siitä hyötyä.
Tosiasiassa Beira-keos tiesi että jos kehenkään hän voisi luottaa, se olisi hänen kaiidinsa. Alecramin olemassaolo oli kuin taivaitten lahja, ylistetty olkoot Amashraeë ja Naranjaeë! Tämä oli puolikastia, pelätty ja vihattu vaikutusvaltansa vuoksi, mutta samalla myös aliarvioitu ulkopuolisuutensa tähden. Alecram oli mahdollisesti koko Kaaban tietorikkain henkilö, jopa Kiven ylimmäistä Herraa paremmin tietoinen maailman menosta.
Ajatus Kiven varastamisesta puistatti edelleen Beiraa. Hänen ja koko Tattasindien, ja samalla Kaaban kohtalo oli kiinni sen mahdista. Maailman väkevin Mahtikivi oli hänen ja sen myötä koko maailman mahtavin valtio. Kaaba oli rikas koska Kivi oli sen sydän. Kiven kaupungiksi sitä kutsuttiin muualla. Kukaan ei kutsunut sitä Kabardajandaksi, ei edes virallinen Kaaba.
Mutta jokin muukin kaihersi nuoren hallitsijan mieltä. Hän oli rakastunut, mutta väärään naiseen. Hänen vaimonsa oli kaunis ja heidän yhteiset lapsensa iloisia ja terveitä, mutta Beiran mieltä jäyti tietoisuus uudesta vangista joka oli esitelty hänelle viime viikolla. Bayardien prinsessaksi häntä oli kutsuttu, viimeisimmän Milembrian sotaretken satoa, kuten kenraali Fayoamosen häntä oli nimittänyt. Lacrimarosa, kaunein nainen jonka Beira oli koskaan nähnyt.
Aduatuca, Kaaban vasallivaltio
Tuwallen, pohjoisen rajavartioaseman komendantti heräsi. Hän hieraisi silmiään ja sanoi karhealla äänellä:
- Tämän on parempi olla jotain kohtuullisen tärkeää!
Komendantin herättänyt vartipäällikkö ei hätkähtänyt vähästä, eikä hänellä ollut syytäkään.
- Vartiotuvassa on nainen, joka kertoo olevansa keosin asialla. Hänellä on Sisaruskunnan vaatteet, mutta ei sen arpia. Ja hän käski sanoa, että ”Aostanilla seitsemäs sonetti on löytynyt”.
Tuwallen lakkasi hieromasta silmiään:
- Tuokaa hänet huoneeseeni. Ja tuokaa sinne myös jotain tarjottavaa. Kukaan ei saa häiritä meitä.
Vartiopäällikkö kumarsi ja poistui komendantin huoneesta. Tuwallen huokaisi, kaihoten sänkynsä lämpöä. ”Aostanin seitsemäs sonetti on löytynyt.” Pahuksen Adorno! Pitikö heidän nyt kiinnostua jälleen kerran etelästä? Tuwallen veti kengät jalkaansa ja raahusti takkiaan päälleen vetäen kohti työhuonettaan. ”Tästä seuraa vain sotaa ja onnettomuutta. Ja minun piti päästä eläkkeelle ensi vuonna. Tuskinpa kuitenkaan.”
Astuessaan ulos makuutiloistaan, Tuwallen tunsi kuinka hänen ihonsa löi kananlihalle. Maailma oli yhtäkkiä paljon kylmempi paikka.
Tekstin tuottaminen on kohtuullisen helppoa, mutta juoni alkaa venyä aika pelottavan laajalle alueelle. Toimintaa on minimaalisesti, mutta samalla juonenkuljetus on johtamassa sitä aivan liian suurelliseksi. Osaanko olla minimalisti vai tuleeko tästä maailmanpelastusoperaatio? Tai siis, koko tunnetun maailman kokoinen eskalaatio.
ALECRAM
Alecram antoi tarinankertojan jatkaa yksitoikkoisesti tarinaansa. Hänen mielenkiintonsa oli jo aikaa sitten suuntautunut tarjoilijattareen, jonka viehkoisat liikkeet tavernan pöytien välitse, ohi ahnehtivien kourien, oli kuin tanssia. Kaiidina hänellä oli virallinen haaremi, jota hän ei kuitenkaan koskaan ollut käyttänyt hyväkseen. Hän oli tarkka mieltymyksissään, eikä koskaan etsinyt naista, joka olisi tehnyt mitään sen vuoksi että Alecram oli Suuren Neuvoston sihteeri, Beira-keosin oikea käsi, Kaaban mahtimies. Hän halusi naisen, joka miellytti sekä häntä ja että hän taas vastavuoroisesti miellytti tätä. Tänä iltana hänellä ei kuitenkaan ollut mielessään yöllistä kohtaamista. Hän oli tullut suosikkiravintolaansa rentoutuakseen ja nauttiakseen harvinaisesta vapaaillasta. Ares oli aiemmin illalla käynyt raportoimassa ensimmäisen varsinaisen työpäivänsä tuloksista ja vaikka Alecram oli odottanut velipuoleltaan kohtuullista suoritusta, oli hän ollut miellyttävästi yllättynyt tämän työpanoksesta ja rohkeista johtopäätöksistä. Ares oli poistanut kaikki ne epämääräiset ja epäuskottavat epäillyt, jotka Alecramkin sekä tehnyt muutaman arvokkaan lisähavainnon muutamasta muusta. Hän oli jo suorittanut kaksi onnistunutta operaatiota, jotka olivat tuoneet mielenkiintoista lisätietoa mahdollisesta epäilyttävästä tahosta. Hänen päähuomionsa oli puolentoista päivän työrupeaman jälkeen keskittynyt kolmeen erityisen mahdolliseen tutkinnan kohteeseen. Jokainen näistä oli ollut myös Alecramin epäilyttävimpien kohteiden joukossa. ”Mutta sitten on tämä yksi, selkeästi epämääräinen johtolanka, mutta haluaisin katsastaa sen hieman tarkemmin kuin on tähän asti tehty”, Ares oli viimeiseksi sanonut. Alecram muisti nostaneensa kulmakarvojaan nähdessään Arvavirien kansion, mutta nyökkäillyt hyväksyneesti luutnantti Aresin pyynnölle. Armavirien kapina tuskin oli syynä Kiven varkausyritykseen, mutta ei koskaan ollut väärin tarkistaa edes pienimpiä johtolankoja entisten tai nykyisten valtaa havittelevien hallitsijasukujen suhteen. Armavirit olivat olleet mahtava suku ja lähes onnistuneet aikaisemmin siirtämään Kiven pois Kaabasta. Ajatus muutama vuosisataisesta pääkaupungin siirtymisestä oli johtanut Armavirien dynastian kaatumiseen ja Tattasindien myöhempään valtaan nousuun.
Nyt Alecram kuitenkin halusi nauttia viinistä ja tanssista. Tarinankertoja oli aloittanut hyvin, mutta hänen versionsa tarinasta ei ollut erityisen mieltä nostattava tai kiinnostava. Hän tiesi että huomenna hänellä olisi kiire päivä, kun hän selvittäisi mitä Adornon sotajoukkojen ilmeinen liikekannallepano merkitsisi. Todennäköisesti he olisivat jälleen kerran hyökkäämässä Habermassin kimppuun, mutta täysin poissuljettu ei ollut ajatus jostaikin uhkarohkeasta ja Kaabaa koskevasta. Kiven ryöstöyritys oli saanut maailman pois rauhalliselta radaltaan ja jokainen edes lievästi status quota uhkaava toiminta piti tutkia perin pohjin. Mutta ei tänään. Tänään Alecram ottaisi hieman lisää viiniä, kuuntelisi lauluja, tarinoita ja kuka ties, ehkä vielä päätyisi jonnekin pehmeitten rintojen ja kauniin kuiskutuksen tyyssijaan. Tai sitten hänen huomaamattomat henkivartijansa kantaisivat päihtyneen kaiidin tämän kotiinsa. Kuka tietää?
BEIRA
Tattasindien nuori keos, koko Kaaban hallitsija ei saanut unta. Hän tiesi ettei hänen kaiidinsa nukkuisi vielä, mutta hän tiesi myös ettei tämä olisi kotonaan tai palatsissa, vaan jossain yön pimeydessä, juopumassa tai juopuneena. Häntä harmitti ajatus siitä, ettei hän voinut tuoda Alecramia luokseen, mutta samalla hän tiesi ettei tästä olisi kuin lievää vahingoniloa juopuneena. Saati sitten siitä pienestä murusesta itsetuntoa, joka murentuisi jälleen kerran hänen itsetunnostaan kun hän turvautuisi uskolliseen palvelijaansa. Uskolliseen, hah! mietti Beira. Alecram on niin kauan uskollinen kun hänelle on siitä hyötyä.
Tosiasiassa Beira-keos tiesi että jos kehenkään hän voisi luottaa, se olisi hänen kaiidinsa. Alecramin olemassaolo oli kuin taivaitten lahja, ylistetty olkoot Amashraeë ja Naranjaeë! Tämä oli puolikastia, pelätty ja vihattu vaikutusvaltansa vuoksi, mutta samalla myös aliarvioitu ulkopuolisuutensa tähden. Alecram oli mahdollisesti koko Kaaban tietorikkain henkilö, jopa Kiven ylimmäistä Herraa paremmin tietoinen maailman menosta.
Ajatus Kiven varastamisesta puistatti edelleen Beiraa. Hänen ja koko Tattasindien, ja samalla Kaaban kohtalo oli kiinni sen mahdista. Maailman väkevin Mahtikivi oli hänen ja sen myötä koko maailman mahtavin valtio. Kaaba oli rikas koska Kivi oli sen sydän. Kiven kaupungiksi sitä kutsuttiin muualla. Kukaan ei kutsunut sitä Kabardajandaksi, ei edes virallinen Kaaba.
Mutta jokin muukin kaihersi nuoren hallitsijan mieltä. Hän oli rakastunut, mutta väärään naiseen. Hänen vaimonsa oli kaunis ja heidän yhteiset lapsensa iloisia ja terveitä, mutta Beiran mieltä jäyti tietoisuus uudesta vangista joka oli esitelty hänelle viime viikolla. Bayardien prinsessaksi häntä oli kutsuttu, viimeisimmän Milembrian sotaretken satoa, kuten kenraali Fayoamosen häntä oli nimittänyt. Lacrimarosa, kaunein nainen jonka Beira oli koskaan nähnyt.
Aduatuca, Kaaban vasallivaltio
Tuwallen, pohjoisen rajavartioaseman komendantti heräsi. Hän hieraisi silmiään ja sanoi karhealla äänellä:
- Tämän on parempi olla jotain kohtuullisen tärkeää!
Komendantin herättänyt vartipäällikkö ei hätkähtänyt vähästä, eikä hänellä ollut syytäkään.
- Vartiotuvassa on nainen, joka kertoo olevansa keosin asialla. Hänellä on Sisaruskunnan vaatteet, mutta ei sen arpia. Ja hän käski sanoa, että ”Aostanilla seitsemäs sonetti on löytynyt”.
Tuwallen lakkasi hieromasta silmiään:
- Tuokaa hänet huoneeseeni. Ja tuokaa sinne myös jotain tarjottavaa. Kukaan ei saa häiritä meitä.
Vartiopäällikkö kumarsi ja poistui komendantin huoneesta. Tuwallen huokaisi, kaihoten sänkynsä lämpöä. ”Aostanin seitsemäs sonetti on löytynyt.” Pahuksen Adorno! Pitikö heidän nyt kiinnostua jälleen kerran etelästä? Tuwallen veti kengät jalkaansa ja raahusti takkiaan päälleen vetäen kohti työhuonettaan. ”Tästä seuraa vain sotaa ja onnettomuutta. Ja minun piti päästä eläkkeelle ensi vuonna. Tuskinpa kuitenkaan.”
Astuessaan ulos makuutiloistaan, Tuwallen tunsi kuinka hänen ihonsa löi kananlihalle. Maailma oli yhtäkkiä paljon kylmempi paikka.