PeBloWriMo Day Five: The Writer in Me

[jukkahoo]

I have occasionally dabbled with fiction writing. Yeah, dabbled. Few short stories have been published, the most recent one at the Hannu Blommila Jubileum Book Hannun basaarissa (Hannu's Bazaar) called "Velho, joka tatuoi sieluja" ("Sorcerer Who Tattooed Souls"). It's part of a shared world which five of us way back when coined together in order to write stories together. Not a lot happened, Marko wrote "Kuin Benrubin syöksy" which was published in Spin several years ago and the next published work my story.

A pity really. I tried to NaNoWriMo with story set in the shared world, which basically continued the story Marko set in motion, but I never managed to finish it. Never made the NaNoWriMo goal of 50 000 words, either. I just went back and read what I had written (those parts that I posted on lj) and thought that maybe I ought to go back there and tweak it a bit. You know, finish it.

Here's an excerpt that's basically a mood piece with some serious exposition going on. In Finnish.

 

- Harvoin eksyy Kaabasta kukaan tännepäin Adornoa.
- Harvoin täällä lienee muutenkaan muukalaisia, Lyon vastasi, selvästi huvittuneena.
Paimen hymyili ja vastasi:
- Se on totta myös, täällä ei ole liikaa nähtävyyksiä vieraille tutustua. Kaupankäyntikin on pientä suureen maailmaan verrattuna, ainakin uskoisin niin.

Lyonin mielessä nousi esiin pieni epäilyksen siemen, joka alkoi heti itää ja kasvaa. Paimen oli yllättävänkin puhelias. Hänen ulkomuotonsa oli kuin kenen tahansa paimenen, mutta sekä hänen pellavainen paitansa etää jalkineensa olivat kuin tavanomaista paremmista raaka-aineista valmistettuja. Eikä hänen puheensakaan ollut aivan niin maalaista kuin ensi kuulemalta olisi odottanut. Lyon alkoi kertoa kuvitellusta matkastaan Crandesista, siitä kuinka hän oli eronnut matkakumppaneistaan jo jokin aika sitten, tavatakseen heidät myöhemmin satamakaupungissa. Hän kuunteli tarkkaavaisesti kumppaninsa vastauksia ja kysymyksiä, pyrkien löytämään tämän sanoista vastauksia epäilyihinsä.

Paimenen puheista kävi ilmi, että Adornossa oli tekeillä jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Lyon käsitti tämän puheista, että Adorno olisi mahdollisesti lähdössä sotaan, mutta koska paimen puhui asioista niin kuin hänen puhekumppaninsa olisi niistä vähintään yhtä tietäväinen, Lyon ei halunnut tiedustella asioista liian suoraan. Hän oli kuitenkin melko varma siitä, että kyseessä oli jälleen kerran yksi lisäepisodi lähes ikuiselta vaikuttavaan sotaan Adornon itäisen rajanaapurin, Turainen kanssa.

Lyon muisti kuinka hän oli lapsena joutunut osaksi tuota taistelua. Sota oli alkanut vuosia sitten. Silloin Adorno ja Turaine olivat vielä olleet yhtä ja samaa valtiota. Eteläinen Turaine oli ollut maallinen, vapaamielinen sivistysvaltio kun Adorno, pohjoinen ja kylmä Adorno, oli tiukan patriarkaalinen ja askeettinen. Silloiset mahtisukujen edustajat olivat yrittäneet yhdistää kahtia hajautuneita maakuntia solmimalla liiton, jossa kuninkaan ainoa lapsi, prinsessa Cendria oli naitettu Adornon mahtavan pappissuvun vanhimman vesan kanssa. Yritys oli epäonnistunut kauhealla tavalla. Pääkaupunkiin tulleet adornolaiset olivat joutuneet hääyönä laaja-alaisen salamurhan uhreiksi ja vaikka prinssiksi noussut Adornon Kevyn olikin saanut pitää päänsä, hänen elintilansa oli tosiasiassa panttivangin veroinen. Adorno oli noussut saman tien aseelliseen kapinaan, jonka seurauksena maa oli hajonnut kahtia. Pohjoisen ylivertaisten joukkojen marssi kohti entistä pääkaupunkia oli ollut lähes vastustamatonta, kunnes etelän velhot olivat onnistuneet pysäyttämään heidät. Sota oli raivonnut vuosikausia alueella, jota tultaisiin myöhemmin nimittämään Kuolleeksi maaksi ja jonka omistamisesta sota sai aina vain lisää pontta ja syytä. Lyon oli pakkovärvätty kolmetoista-vuotiaana mukaan sotaan ja hänen adornolaisille harvinaisten velhon kykyjen ilmetessä eräänä karmaisevana päivänä, jolloin lähes kaikki hänen yksikkönsä sotilaat olivat kuolleet. Lyon oli siirretty puoleksi vuodeksi läntiseen naapurivaltioon Aduatucaan, jossa kaabalaiset velhot olivat opettaneet hänelle kaiken mahdollisen ja mahdottomankin. Lyon oli palannut sotatantereelle ja oli taistellut, tappanut, vihannut ja pettänyt vuosikausia, kunnes jonkinlainen väliaikainen rauha oli tuonut jatkuvaan taisteluun pienen hengähdyshetken.

Lyon oli tiennyt mahdollisuutensa tulleen. Hän palasi kotiinsa, mutta löysi kasvattivanhempansa ja –veljensä joko kuolleina tai muuten vain täysin etääntyneinä hänestä. Mukanaan vain se minkä hän jaksoi itse kantaa, Lyon suuntasi tiensä kohti pohjoista ja jäi sille tielleen.

Paimenen kysymys herätti Lyonin muistoistaan.
- Anteeksi, muistelin nuoruuttani ja omia sotakokemuksiani.
- Missä kaabalainen…? Anteeksi, olisihan minun pitänyt ymmärtää. Sinä olet arvatenkin osallistunut Milembrian taisteluihin.
- Milembrian?
- Eikö se ole virallinen nimi? Minä olen aina luullut että se on se nimi jonka hargiaanien johto Bayardien valloitetuille saarille antoi?
- Tietenkin, totta kai. Meille mukana olleille se oli aina valloitussotaa, joten me kutsuimme sitä edelleen Bayardien saariksi.

Lyon tajusi puhuneensa ohi suunsa. Kaaba oli ilmeisestikin jo jonkin aikaa ollut rauhallinen kansakunta ja sen itäinen kaidiittikunta oli se, joka edelleen harrasti Bayardien kanssa taistelemista. Toinen ikuinen sota.

- Kysymykseni koski Kaaban keosta, nuorta Beiraa. Minkälainen mies hän on? Hänhän on vasta poikanen, tuskin kaksikymmentä vuotta vanha. Huhut kertovat, että oikea valta on Suurella neuvostolla ja sen hargiaani-siivellä?

Lyon ei voinut uskoa korviaan. Keskellä Adornon vilja-aittaa hän törmää lammaspaimeneen, joka lähes ensi töikseen alkaa kysellä kaukaisen maan asukkaalta kuningashuoneen asioista?

- Minun täytyy hieman ihmetellä, kuinka tavalliselta lammaspaimenelta vaikuttava mies voi olla kiinnostunut toisen valtakunnan hallitsijoista? Ellen paremmin tietäisi, saattaisin jopa epäillä, että minua vastapäätä istuukin adornolainen aatelinen, eikä mikään pahainen paimen.

Paimen nauroi. Hän puisteli päätään ja sanoi:
- Olen pahoillani, mutta en mahda sille mitään. Mikäli arvoisat vanhempani kuulisivat tästä, he tuskin olisivat edes ajatelleet tätä vaihtoehtoa. [huokaus] Minä en ole paimen. Tai siis ole alun perin sellainen ollut. Vanhempani ovat hyvin toimeentulevaa porvarisluokkaa, ei kuitenkaan niin hyvin toimeentulevaa, että heidän olisi ollut mahdollista ostaa myös kolmas poikansa pois palveluksesta. Niinpä minut siirrettiin kaikessa hiljaisuudessa kauas pois kaupunkien valoista ja nyt minulla on ilo ja etuoikeus vaeltaa vapaana sinisen taivaan alla, vailla pelkoa kuolemisesta turainelaisen sotilaan keihäänkärkeen tai satunnaiseen kuulaan tai sirpaleeseen. Puhumattakaan maagisista voimista.

Lyon hymyili.

Comments

[jukkahoo.livejournal.com]

"Velho, joka tatuoi sieluja" is actually the original name for my NaNoWriMo-story, but I re-used it for the short story I put in the Hannu Blommila's Jubilee Book Hannun basaarissa.

Yeah, it's a pity we stopped when we did. What we could've achieved... :) I have also pondered upon fan5 at times. I still think it is a very possible scenario which I might embark upon at some point, even in near future. Last autumn I had this "really good" story all thought out while trying to get to sleep and almost, ALMOST went got up and wrote it down. Alas, nothing came to mind next morning, except a feeling that I had squandered a golden opportunity there.

Maybe we could work somethng out together?